Soisalo-palkinto 2014

Sydänperäisen äkkikuoleman perinnölliseen tutkimukseen

Juhani Junttila on syntynyt vuonna 1981 ja valmistunut lääketieteen lisensiaatiksi Oulun yliopistosta 2007. Hän on väitellyt vuonna 2008 ja Yhdysvalloissa vietetyn post doc- jakson jälkeen hän palasi Ouluun ja aloitti itsenäisen tutkimusprojektin.

Tutkimustyön keskeisimpänä aiheena Juhani Junttilalla on ollut sydänperäisen äkkikuoleman perinnölliset ja sydänfilmistä löytyvät riskitekijät. Junttila teki väitöskirjatyönsä Oulun yliopistossa Brugadan oireyhtymästä 2001-2008 Professori Heikki Huikurin tutkimusryhmässä, jonka tutkimusaihe keskittyy sydänperäisen äkkikuoleman ympärille. Tänä aikana Junttila myös työskenteli kolmeen otteeseen tri Ramon Brugadan laboratoriossa Pohjois-Amerikassa. Vuonna 2009 Junttilalle myönnettiin arvostettu ranskalaisen Leducq-säätiön apuraha väitöskirjatyön jälkeiseen tutkimukseen ulkomailla. Junttila toimi tutkijana Yhdysvalloissa Floridassa Miamin yliopistossa vuosina 2009-2011. Tämän jälkeen Junttila on jatkanut tutkimustyötään yhdessä professorin Huikurin kanssa kardiologian erikoistumisopintojen ohessa. Oulun yliopisto myönsi Juhani Junttilalle dosentuurin vuonna 2012.

Juhani Junttila on ollut kirjoittajana 40 alkuperäisjulkaisussa, joista 15 on julkaistu merkittävissä julkaisusarjoissa kuten New England Journal of Medicine, Nature, Nature Genetics, Circulation ja European Heart Journal. Junttila on toiminut kahden väitöskirjan ohjaajana ja toimii myös tällä hetkellä kahden väitöskirjatutkijan ohjaajana.

Soisalo-palkintolautakuntaan kuuluivat professorit Vesa Manninen Helsingistä, Juhani Airaksinen Turusta ja Seppo Ylä-Herttuala Kuopiosta. Palkintolautakunta perusteli valintaansa mm. Juhani Junttilan kyvyllä löytää merkittävät löydökset tutkimustuloksista ja kyvyllä kehittää uusia tutkimusaiheita sekä näkemyksellä sydämen elektrofysiikasta ja genetiikasta.