Haluamme tietää sydämestä kaiken

Tutkimustyötä tukemalla edistämme sydänsairauksien ennaltaehkäisyä, laadukkaampaa hoitoa sekä sairastuneiden elämänlaadun parantamista.

Sydäntutkimus

Tarvitsemme jatkuvasti lisää tietoa siitä, miten voimme mahdollisimman tuloksekkaasti diagnosoida ja hoitaa sydänsairauksia, estää sydänkuolemia ja pitää sydänsairaamme mahdollisimman pitkään hyväkuntoisina. Väestön ikääntyessä sydänsairaudet lisääntyvät ja vaativat yhä enemmän hoitoa.

Suurimmat Sydäntutkimussäätiön tukemat hankkeet on arvioitu suomalaisten sydänterveyden kannalta tärkeiksi. Nostamme joka vuosi uusia tutkimushankkeita esille.

Fixing the broken heart eli Älykäs pilleri-tutkimuksen tavoitteena on kehittää molekyyligenetiikan keinoin lääke, joka kasvattaa vaurioituneen sydänlihaksen tilalle uusia sydänsoluja. Kun sydänlihas vaurioituu esimerkiksi sydäninfarktin seurauksena, sydämen pumppausteho heikkenee. Sydämen vajaatoiminnan nykyhoidot eivät ole riittäviä, sillä noin puolet sairastuneista kuolee viiden vuoden kuluessa oireiden ilmaantumisesta. Tutkimuksesta vastaa professori Heikki Ruskoaho.

Hoitavat geenit -tutkimus luo uuden sukupolven geenihoitoa, jossa geenit voidaan aktivoida uudelleen epigeneettistä koodia muokkaamalla. Muokkaamalla geenien toimintaa sääteleviä epigeneettisiä mekanismeja voidaan lisätä potilaan omien, hoidon kannalta hyödyllisten geenien ilmentymistä. Näin elimistöön ei tarvitse viedä kokonaisia uusia geenejä, vaan ainoastaan geenien ilmentymiseen vaikuttavia nukleiinihappoelementtejä. Epigeneettisten mekanismien passivoimat geenit voidaan aktivoida uudelleen epigeneettistä koodia muokkaamalla. Tutkimuksesta vastaa professori Seppo Ylä-Herttuala.

Mitä sydäntutkimus on?

Sydäntutkimuksessa selvitetään sydän- ja verisuonisairauksien mekanismeja ja hoitomenetelmien vaikuttavuutta. Tutkimuksen kautta päästään kohti parempaa sydänterveyttä ja estetään vakavia kohtauksia turvallisin ja tehokkain hoitomenetelmin, jotka on arvioitu hoitotutkimuksissa. Sairaaloissamme tehtävä tutkimustyö syventää osaamista, ja parantaa hoidon tasoa. Sydäntutkimus voi olla perustutkimusta, kokeellista tutkimusta tai kliinistä tutkimusta ja tutkimusta, jossa selvitetään sairastuvuutta.

Perustutkimuksessa selvitetään sydäntauteihin liittyviä molekyylibiologisia tai geneettisesti säädeltyjä mekanismeja.

Kokeellisessa tutkimuksessa viedään uusia perustutkimuksen löytämiä mekanismeja potilastyöhön. Tavoitteena on tehdä täsmällisempiä diagnooseja tai suunnittelemaan yksilöllisemmin kohdennettuja hoitoja. Tätä kutsutaan myös translationaaliseksi tutkimukseksi.

Kliininen tutkimus on esimerkiksi sydämen vajaatoiminnan, sepelvaltimotaudin hoitotulosten, sydänkirurgian, lasten synnynnäisten sydänvikojen ja rytmihäiriöiden tutkimusta.

Mitä sydänsairaudet ovat?

Sydänsairaus voi olla perinnöllinen rakennevika, eri syistä johtuva rytmihäiriö tai elintapojen ja perintötekijöiden yhteisvaikutuksesta kehittynyt sepelvaltimotauti, joka voi johtaa erilaisiin sydämen ja verenkierron häiriöihin tai sydäninfarktiin. Vaikka elintapatietoa on saatavilla ja hoidot ovat kehittyneet, sepelvaltimotauti on yleisin kuolemaan johtava tauti ja suomalaiset sairastavat sitä eniten Länsi-Euroopassa.