29.01.2010

Nuoren tutkijan Soisalo-palkinto Markus Juonalalle

Sydäntutkimussäätiö myöntää professori Pauli Soisalon muistorahaston tunnustuspalkinnon nuorelle, alle 40-vuotiaalle sydäntutkimukseen erikoistuneelle tai erikoistuvalle tutkijalle. Palkinto jaetaan esitysten perusteella joka toinen vuosi ja sen suuruus on 12 000 euroa.

Vuoden 2010 Soisalo-palkinnon saa dosentti, lääketieteen tohtori Markus Juonala.

Markus Juonala on tehnyt palkintoon oikeuttavan tutkimustyönsä professori Olli Raitakarin ja professori Jorma Viikarin johtamassa Lasten sepelvaltimotaudin riskitekijät LASERI -tutkimuksessa vuosina 2001-2009.

Markus Juonala on viime vuosina ollut keskeisesti mukana LASERI -tutkimuksen kehittymisessä yhdeksi arvostetuimmista sydän- ja verisuonitautien riskitekijöitä selvittävistä tutkimuksista. Juonalan tutkimustulokset ovat tuoneet uutta ja arvokasta tietoa valtimokovettumataudin synnystä. Hänen töissään on havaittu lapsuusajan riskitekijöiden tärkeä, jopa aikuisiän riskitekijöitä suurempi merkitys valtimotaudin varhaismuutosten synnylle. Tutkimuksessa on osoitettu, että valtimon sisäkalvon toimintahäiriö vaikuttaa keskeisesti valtimokovettumataudin kehittymiseen. Lisäksi hänen artikkeleissaan on selvitetty uusien, aiemmin tuntemattomien riskitekijöiden merkitystä valtimotaudin varhaisvaiheissa.

Vuonna 2008 neljä nuorta tutkijaa aloitti väitöskirjatutkimuksen Juonalan ohjauksessa. Tutkimusryhmän päätavoitteena on selvittää niitä tekijöitä, jotka vaikuttavat valtimokovettumataudin varhaismuutosten etenemisnopeuteen. Yhdeksi tärkeimmistä on osoittautunut metabolinen oireyhtymä. Toisaalta oireyhtymästä toipuneilla nuorilla aikuisilla valtimoiden varhaismuutokset näyttäisivät olevan korjaantuvia, ja sitä sairastavat voivatkin edistää valtimoidensa kuntoa laihduttamalla ja terveellisillä elämäntavoilla.

Perusteluissaan palkintolautakunta toteaa, että Markus Juonala on lahjakas ja pitkäjänteinen tutkija, joka nuoresta iästä huolimatta on jo osoittanut erinomaista kykyä toimia itsenäisenä tutkijana. Hänen tutkimuksensa ovat saavuttaneet runsaasti huomiota sydäntutkimuksessa kliinisen merkityksensä vuoksi, mikä ilmenee mm. siinä, että hänen tieteellisistä alkuperäis- ja yleiskatsausjulkaisuista (noin 80) useat on julkaistu kansainvälisesti erityisen arvos­tetuissa julkaisusarjoissa (esim. JAMA, Circulation, Journal of the American College of Cardiology, European Heart Journal, Hypertension ja ATVB). Markus Juonala on osallistunut Lasten Sepelvaltimotaudin Riskitekijät LASERI- tutkimusprojektiin vuodesta 2001 alkaen. Juonalalla on myös kokemusta nuorten tutkijoiden ohjaamisesta; heidänkin ensimmäiset julkaisunsa ovat ilmestyneet arvovaltaisissa tieteellisissä julkaisusarjoissa. Juonalan tutkimukset ovat kansainvälisesti arvokkaita ja tutkimustoi­minta on vaatinut eri tieteenalojen ja tutkimusmenetelmien integrointia. Lisäksi hän on taitavasti kyennyt yhdistämään kliinisen lääkärintyön ja tutkimustyön tekemisen.

 

« Takaisin