Nuoren tutkijan Soisalo-palkinto 2022 LT Heli Tolppaselle

Ajankohtaista

Sydäntutkimussäätiö myöntää nuoren tutkijan tunnustuspalkinnon lupaavalle nuorelle, alle 40-vuotiaalle sydän- ja verisuonisairauksien tutkijalle. Palkintoja on myönnetty kahden vuoden välein vuodesta 2008. Vuonna 2022 säätiö on myöntänyt nuoren tutkijan palkinnon LT Heli Tolppaselle (s. 1986) ansiokkaasta ja aktiivisesta sydäntutkimustyöstä. LT Tolppanen on ensimmäinen nuori naistutkija, jolle palkinto myönnetään.

LT Heli Tolppasen tutkimustyö on keskittynyt sydämen vajaatoiminnan tutkimukseen. Sydämen vajaatoiminta on vakava verenkiertoelimistön toimintahäiriö, johon liittyy merkittävä kuolleisuus ja se vaatii lähes aina elinikäistä lääke- ja muuta hoitoa. Sydämen vajaatoiminta ei ole itsenäinen sairaus, vaan oireyhtymä ja monien sydänsairauksien yhteinen päätepiste. Tällaisia sairauksia voivat olla sydäninfarkti, sepelvaltimotauti, korkea verenpaine, sydänlihassairaus, sydänlihastulehdus tai sydämen rakenteen vika, esimerkiksi läppävika. Akuutin sydämen vajaatoiminnan voivat aiheuttaa mm. laaja sydäninfarkti tai sydänlihastulehdus. Kaikki keinot, joilla sydämen vajaatoiminta voidaan ennakoida, tunnistaa ja hoitaa aiempaa paremmin, pelastavat ihmishenkiä.

Väitöskirjatyössään dosentti Harjolan ja dosentti Lassuksen johtamassa ryhmässä tohtori Tolppanen on kartoittanut ansiokkaasti akuutin sydämen vajaatoiminnan ja etenkin sen vaikeimman muodon, sydänperäisen sokin ennustetekijöitä. Tolppasen tutkimuksen perusteella sydänperäistä sokkia sairastavien varhainen riskinarvio jo hoidon alkumetreille helpottuu sydänsähkökäyrämuutosten (EKG) ja verikokeista saatavien biomerkkiaineiden perusteella, mikä helpottaa hoitavan lääkärin päätöksentekoa valittaessa erilaisia hoitomuotoja. Tehokkaaseen hoitoon päästään täten myös aiemmin.

Tolppanen on kansainvälisesti verkostoitunut nuori tutkija, ja on toiminut Euroopan Kardiologisen seuran perustaman Euroopan vajaatoimintarekisterin III kansallisena päätutkijana Suomessa.

LT Tolppanen on osoittanut tutkimustyössään laajaa kiinnostusta myös monille muille kardiologian osa-alueille; Tolppanen on toiminut tutkijalääkärinä akuuttia sepelvaltimotautia, nuorten salasyntyisen aivoinfarktin sydänperäisyyttä sekä sydänsiirtopotilaiden kudosyhteensopivuusgeenejä kartoittavissa Helsingin yliopistollisen sairaalan tutkimushankkeissa.

LT Heli Tolppanen on saanut tutkijakoulutusta ulkomailla jo väitöskirjatyönsä aikana. Tolppanen työskenteli tutkimusvaihdossa Pariisissa professori Alexandre Mebazaan kansainvälisestikin arvostetussa tutkimusryhmässä vuonna 2015. Tutkimusvierailun pohjalta syntyi merkittävä määrä korkeatasoista julkaisua uusista sydämen vajaatoiminnan biomerkkiaineista. LT Heli Tolppasen julkaisutoiminta on ollut koko ajan erittäin aktiivista; merkittävä osa julkaisuista on valmistunut viimeisen 5 vuoden aikana. Tohtori Tolppanen on hakenut täydennyskoulutusta sydämen vajaatoiminnan hoidosta Zurichin yliopistosta 2018-2019, missä yhteydessä Tolppanen verkostoitui laajasti eurooppalaisten tutkimusyhteistyötahojen kanssa.

Sydäntutkimussäätiön valintalautakunta perustelee Heli Tolppasen palkitsemista sillä, että hän on osoittautunut jo lyhyen tutkijauransa aikana erittäin aktiiviseksi, ansioituneeksi ja kansainvälisesti verkostoituneeksi sydäntutkijaksi. Tolppanen on saanut tutkijakoulutusta ulkomailla ja osallistuu aktiivisesti myös nuorempien tutkijoiden ohjaukseen.

Related articles