1,7 miljoonaa euroa sydäntutkimukseen

Ajankohtaista

Sydäntutkimussäätiö jakaa 1,7 miljoonaa euroa apurahoja vuonna 2015.

Suurimman kolmivuotisen apurahan määrältään 180 000 euroa saa professori Heikki Huikurin tutkimusryhmä Oulusta. Huikurin ryhmä tutkii äkillisiä, odottamattomia sydänpysähdyksiä ja niiden syitä. 38 tutkimusryhmää sai tukea yksi- tai monivuotisiin tutkimushankkeisiin.

Merkittävän väitöskirjan jälkeisen post doc- tutkimusapurahan ulkomailla tapahtuvaan tutkimukseen saivat mm. LT Jani Tikkanen Helsingistä sydänperäisen äkkikuoleman ennustettavuutta kartoittavaan tutkimukseen ja LT Aapo Aro Helsingistä sydämen rytmihäiriöitä selvittävään tutkimukseen. 15 post doc tutkijaa sai apurahan. Sydäntutkimussäätiö tukee lisäksi väitöskirjatutkimuksia, yhteensä 30 tutkijaa saa väitöskirja-apurahan.

Sydäntutkimussäätiö tukee tänä vuonna yhteensä 83 tutkijaa tai tutkimusryhmää. Apurahat Apurahansaajat 2015.

Relaterande artiklar