Sydäntutkimukseen apurahoja 2,4 miljoonaa, tunnustuspalkinto Ilkka Pörstille

Ajankohtaista

Sydäntutkimussäätiö on myöntänyt 2,4 miljoonaa euroa tukea sydän- ja verisuonitautien tutkimukseen. Säätiö tukee tänä vuonna yhteensä 124 sydäntutkijaa tai tutkimusryhmää. Professori Ilkka Pörsti saa Sydän-tutkimussäätiön tunnustuspalkinnon 2023.

Sydäntutkimussäätiö on myöntänyt merkittävän tukimäärän, 2,4 miljoonaa euroa, sydän- ja verisuonitautien tutkimukseen. Kaikkiaan 124 tutkijalle tai tutkijaryhmälle myönnettiin apuraha. Säätiön puheenjohtajan, professori Eero Jokisen mukaan apurahahakemusten laatu oli korkea, ja säätiössä ollaan hyvin tyytyväisiä siihen, että tukea voidaan osoittaa niin monelle tutkijalle. Nuorten väitöskirjatutkijoiden tukemista pidettiin tänä vuonna erityisen tärkeänä.

Apurahoista suurin osa myönnettiin 1–3-vuotisille tutkimushankkeille, yhteensä 64 apurahaa ja vajaat 1,8 miljoonaa euroa. Laajojen tutkimushankkeiden lisäksi tuetaan väitöskirjan jälkeisiä post doc -tutkimustöitä, joille myönnettiin 17 apurahaa, yhteensä runsaat 300 000 euroa. Väitöskirjatyöskentelyä tuettiin 43 apurahalla, joiden yhteissumma on vajaat 300 000 euroa.

Sydäntutkimussäätiö myönsi parittomina kalenterivuosina jaettavan kokeneen tutkijan tunnustuspalkinnon, 20 000 euroa, tänä vuonna professori Ilkka Pörstille (s. 1960). Tampereen yliopistossa työskentelevä Pörsti on tehnyt koko uransa ajan merkittävää tutkimusta sydän- ja verisuonitautien parissa. Pörsti on johtanut vuodesta 2006 alkaen kliinistä hemodynamiikan tutkimusta (DYNAMIC hanke), joka on tuottanut uutta tietoa verenkiertoelimistöstä muodostaen uuden lähtökohdan hypertension diagnostiikan ja hoidon kehitykselle. Pörstin tutkimus käsittelee verenkierron, erityisesti verenpaineen ja sen säätelyn fysiologiaa, patofysiologiaa ja diagnostiikkaa sekä selvittää uusia menetelmiä verisuonten kimmoisuuden mittaamiseksi.

Professori Ilkka Pörsti tekee runsaasti sekä kansallista että kansainvälistä yhteistyötä. Hänellä on noin 200 kansainvälistä vertaisarvioitua julkaisua ja hänen johdollaan on valmistunut 19 väitöskirjaa. Oman tutkimustyönsä lisäksi Pörsti on ollut aktiivinen opettaja sekä toiminut mm. Suomen Sisätautilääkärien yhdistyksen, Suomen Nefrologiyhdistyksen sekä Suomen Verenpaineyhdistyksen hallituksessa. Lisäksi hän on ollut järjestämässä useita kansallisia ja kansainvälisiä kokouksia. Hän on myös ollut aktiivisessa roolissa verenpainehoidon Käypä hoito -suositusten kirjoittamisessa. Tunnustuspalkinto jaettiin nyt kymmenennen kerran.

Kaikkien apurahansaajien nimet ja tutkimusaiheet ovat nähtävillä säätiön verkkosivuilla kohdassa:
Apurahat / Myönnetyt apurahat / Apurahansaajat 2023.

Sydämesi asialla yli 50 vuotta

Pitkäjänteisellä tieteellisellä tutkimustyöllä voidaan merkittävästi ennaltaehkäistä sydänsairauksia ja kehittää hoitomahdollisuuksia sekä parantaa jo sairastuneiden elämän laatua. Sydänsairaudet muuttavat muotoaan, joten tarvitaan jatkuvasti uutta tutkimustietoa muuntuneista sydänsairauksista ja niiden tehokkaasta hoidosta. Sydäntutkimussäätiön varainhankinnan perusta on sille osoitetut testamentit ja lahjoitukset. Säätiö kiittää lämpimästi tukijoitaan.

Relaterande artiklar