Älykäs pilleri sydänsairauksille

Kiikarissa älykäs pilleri

Kun sydänlihas vaurioituu, sydämen pumppausteho heikkenee suuresti. Nykyhoidot eivät ole riittäviä, sillä noin puolet sairastuneista kuolee viiden vuoden kuluessa oireiden ilmaantumisesta. Tarvitaan uusia hoitomuotoja. Tämän SydänAkatemian perustutkimushankkeen tavoitteena on kehittää lääke, joka kasvattaa vaurioituneen sydänlihaksen tilalle uusia sydänsoluja.

Jos sydänlihas saadaan kasvamaan kantasoluista suun kautta otettavilla lääkkeillä, sydänlihasvaurion ja sydämen vajaatoiminnan hoito mullistuvat kokonaan. Keskeisenä haasteena on solun fysiologian nykyistä tarkempi ymmärtäminen, sillä mitä laajempi vaikutus lääkkeelle halutaan, sitä tarkemmin on solun toimintaa tunnettava. Juuri tätä tutkii SydänAkatemian hankkeeksi nimetty professori Heikki Ruskoahon johtama Älykäs pilleri -tutkimus.

Älykäs pilleri -tutkimuksen keskeinen kysymys on, millä tavoin geenin säätelytekijät, ja erityisesti GATA-4-transkriptiotekijä, osallistuvat sydänlihasvaurion korjaukseen? Minkälaisessa vuorovaikutuksessa GATA-4 on muiden säätelyproteiinien kanssa?

Tavoitteena on siis löytää uusia kohdemolekyylejä ja johtoyhdisteitä sydänlihasvaurion korjaamiseen ja sitä kautta kehittää lääke, joka kouluttaa geenin säätelytekijöitä rakentamaan kantasoluista sydänlihasta.

Tutkimusryhmä on aiemmin pystynyt osoittamaan, että GATA-4 on keskeinen sydänsolujen mekaanisen kuormituksen vasteen välittävä tuman transkriptiotekijä ja että GATA-4 yhdessä Nkx-2.5-transkriptiotekijän kanssa säätelee sydänsolujen venytysvastetta. GATA-4 on tärkeä transkriptiotekijä myös kantasolujen erilaistumisessa sydänsoluiksi.

Professori Heikki Ruskoahon 10-henkinen tutkimusryhmä työskentelee Helsingin yliopiston farmakologian ja lääkehoidon osastolla Viikissä, ja osa Oulun yliopiston farmakologian laitoksella. Tutkimus liittyy Ruskoahon johtamaan laajaan 3iRegeneration-yhteishankkeeseen.

Uudenlaista lääketutkimusta
Sydämen vajaatoiminta